Diettihän olisi englanniksi ruokavalio. Suomessahan sana dietti yhdistetään aina suoraan laihikseen. Puhun nyt ihan suomalaisittain dieteistä, joiden tarkoituksena on laihtuminen. 

Olen ollut lapsesta asti pyöreä. Minua on kiusattu siitä hyvin paljon. Ensimmäistä kertaa kokeilin laihduttaa yhdeksän- tai kymmenenvuotiaana. Olin nimittäin saanut tarpeekseni kiusaamisesta. Esimerkkiä näin teini-ikäisiltä serkuiltani. 

Tämän jälkeen olen kokeillut monenlaisia diettejä. Atkinssia, karppausta, 02468-diettiä, sitruuna-muna diettiä, raakaruokadiettiä... Lista on pitkä. Suurin ongelma minulle on se, että minulla on syömishäiriö. Ruokavalio, ruoka ja syöminen ovat minulle pakkomielteitä. Ajattelen niitä jatkuvasti. Itken niiden takia. Olen viillellyt niiden takia. 

Normaalille ihmiselle on usein vaikeaa pitää dieteistä kiinni. Ei aina, mutta usein. Vaikkapa kun joku tarjoaa leivosta tai kävelee karkkihyllyn ohi, iskee himo. Minulle ei ylensä iske himo. Minuun iskee ällötys. Minulle vaikeinta on noudattaa diettiä. Jos minun diettini käskee syömään 3dl kaurapuuroa aamulla, syön ehkä yhden. Tai alle. En syö edes sallittuja määriä. En edes alarajaan asti. Päivittäinen kalorinsaanti jää helposti alle 250. Helposti. 

Silti minulla on ylipainoa. Tiedostan sen johtuvan mm siitä, että syön niin vähän ettei ruoansulatus edes toimi. Kaikki jää sisääni. Kehoni tarraa jokaiseen kaloriin kiinni tiukemmin kuin hukkuva ihminen pelastusrenkaaseen. Alkoholi. Ja sitten ahmimiskohtaukset. Oli määrä kuinka pieni tahansa niin sen määrä on kuitenkin hurjasti suurempi kuin muuten saatava päivittäinen kalorimäärä. Ja sitten Epäsäännölliset ruokailut.

En syö yksinään. Minulla ei ylensä ole nälkä. Tai halua syödä, vaikka olisikin nälkä. En nimittäin koe nälkää epämiellyttävänä tunteena. Enemmänkin positiivisena. Se on kuin lilluisi lämpimässä porealtaassa. En halua lähteä siitä tunteesta. Joten en syö. Toisissa tilanteissa on vaan pakko syödä. Läheisten ystävien kanssa. Perheen kanssa. Töissä. Käytännössä syön siis keskimäärin viisi kertaa viikossa. Esitän töissä syömiseni olevan aivan normaalia. Pidän annokset normaaleina. Koska minun on pakko. 

Nyt kun olen tiedostanut ja hyväksynyt sen faktan, että minulla on syömishäiriö, yritän elää sen kanssa. Yritän parantua siitä. Ja mikä tahansa siihen innostava asia saa asiat luisumaan raiteiltaan. Vaikka itse laihtuminen on toivottavaa, on muut oireet pahempia. Hiusten lähtö. Huonot kynnet, huono iho. Anemia, joka estää verenluovutuksen. Kuukautisten poisjääminen, joka on ensimmäinen fyysinen oire, jonka huomaan, ei kyllä haittaa. Mutta muuten. En halua antaa sen luisua siihen tilaan. 

Ongelma varsinaisten diettien kanssa on siis enemmänkin se, että ne lähtevät käsistä. Harmittomalta vaikuttava dietti venytetään äärimmilleen. Minä en kontrolloi syömistä. Syöminen kontrolloi minua.