Minulla todettiin syömishäiriö 14 vuotiaana. Aluksi en halunnut tai voinut uskoa sitä. Eihän syömiseni nyt niin outoa ole. Ja Sitäpaitsi en ollut edes laiha. Hiljalleen olen oppinut hyväksymään sen ja hyväksymään itseni. Kuitenkin joskus on hankalampaa. Kuten juuri nyt. 

En ole syönyt 52 tuntiin ja se tuntuu hyvältä. Syömättömyydestä saa tietynlaisen voimqn tunteen. Tuntuu kuin pystyisi mihin vain. Että hallitsee kaikkea: omaa mieltään, kehoaan, tahtoaan, tarpeitaan. Tunne on niin voimakas että siihen jää koukkuun. Muutaman päivän päästä sitä on melkein mahdoton lopettaa. Totaalinen Hallinta on uskomatonta. Jossain alitajunnassa muistuttaa kuitenkin tämä pieni ääni, joka sanoo, että minun on syötävä jotain viimeistään huomenna töissä tai ihmiset ihmettelee.

Varmaan siis pitäisi syödä jotain. Minä en vaan voi mennä jääkaapille ja syödä sieltä jotain. Jääkaappini on melkein tyhjä, kuten kuivaruokakaappini. leivontatarvikkeita ja mausteita lähinnä. Lisäksi kuivattuja sieniä. sip

Sipulia ja tomaattimurskaa. Ketsuppia ja voita. Viinaa. Ei mitään mitä voisi syödä suoraan, enkä kyllä tee ruokaa vain itselleni. En voi. Sillä yksin syödessä se iskee. Ahmatti. Joka syö kaiken. Ihan kaiken mikä vaan alas menee. En voi myöskään mrnnä ruokakauppaan. Kaikki tietää mitä käy nälkäiselle ruokakaupassa. Ja kontrollin menettäminen on minulla liian normaalia. 

Niinpä olen loukussa kotona. En voi lähteä ennen kuin olen syönyt mutten voi syödä. Miten voikaan vihata ja rakastaa ruokaa näin paljon samaan aikaan!